Meidän meri päivä 2022 Mustikkamaalla

Fisut viettivät Meidän meri -päivää Mustikkamaalla 5.3.2022, vaikka John Nurmisen säätiön Meidän meri -niminen kampanja olikin jo ehtinyt päättyä kesällä. Lapset pääsivät oppimaan veneilijän säästä aistirastilla, meriviitoista pahvilaatikosta käsin meriviittarataa selvittäessä ja muumihumppaa tanssittiin apuakeloiden johdolla yhdellä rasteista! Päivän ohjelma oli suunnattu sudenpennuille ja seikkailijoille. 

Muumikeksit ja muumiaiheiset tapahtumamerkit ilahduttivat osallistujia! Sää oli aurinkoinen, mutta tuulinen ja aika ajoin pahvilaatikot meriviittarastilla lähtivät karkuteille. Aikuisia ja johtajia oli toteuttamassa tapahtumaa sopivasti, joten työmäärältään ja valmisteluiltaan tapahtuman järjestäminen oli kohtuullinen ponnistus kaikin puolin. 

Lippukunta on tyytyväinen siihen, että meripartiota pystytään järjestämään vapaaehtoisten osaamisen ansiosta eri ikäkausille partio-ohjelman mukaisesti. Kiitos vielä mukana olleille johtajaikäisille ja aikuisille sekä itse tapahtumaan osallistuneille sudenpennuille ja seikkailijoille. Olitte osaltanne vahvistamassa Fisujen meripartiokulttuuria!

Kuvat: Christian S.